Melkein kolme kuukautta vierähtänyt siitä kun oon viimeeks kirjoittanu mitään… Näin mulle useimmiten käy. Aloitan ihan intona jonkun asian, teen sitä vähän aikaa ja unohdan, ei jaksa, ei huvita, ei riitä aikaa, se on turhaa… sit välillä taas muistan sen (esim tän blogin) päätän et nyt kirjoitan, ja sit en heti sitä tee unohdan taas, jatkossa muistan sen ja tulee aina huono omatunto kun oon niin saamaton… Suo on aika loputon.
Viime aikoina oon sättiny itseäni siks, et mulla oli alku vuodesta hyvä suunnitelma, miten saan kodin pidettynä siistinä ja oli tosi toiveikas.. josko nyt… elämä alkais rullaa ja meille vois joskus tulla yllätysvieraita ilman et täytyy hävetä ulkona rehottavaa nurmea, kesken jäänyttä kukka istutusta, pikaisesti kyhäämääni grilliä, ulkona siellä sun täällä lojuvia esineitä, jotka sinne EI kuulu. Saatika sisällä. En ees kehtaa aloittaa. Aina kun saan innon siivota, aloitan liian paljosta, mun mittakaava on joko kaikki tip top ja remppa tai sit ei kannata ees alottaa.
Alku kevät tosiaan meni tosi hyvin, sain myös laitettua aikataulullisesti mun elämää kuntoon, niin et vähensin töiden tekoa kuudesta päivästä ja freelancer hommista neljään päivään ja freelancer hommiin. Ehkä mä nyt viettäisinki vapaa päiviä syksyllä. 😀 Ainakin on kova yritys.
Kesä on ollut rennompi töiden suhteen ja oon siitä tyytyväinen. Eka kesäkuun viikko ku oli vapaita, mä makasin vaan sängyssä, nukuin melkei kolme päivää niin et heräsin pariks tunniks ja nukahdin, ja loppu ajan makasin sängyssä pohtien elämää ja sen sekavuutta. Siitä sit taas tsemppasin ja tein viikon töitä, käytiin tosiaan Israelissa, sieltä tulin suoraa riparia pitämään ja nyt on kaks viikkoa leirivapaita ja viikkovapaiden korvaavia, kun oon tehny ylitöitä. Paitsi et töistä soitettiin, voinko tulla tuuraamaan mun sijaisia kahtena sunnuntaina jumikseen. Ja mä tyhmä sanoin joo. Alku viikosta olin kolme päivää mun ihanien siskon lapsien kanssa, kävin moikkaa kummityttöä, mun serkkua ja nyt oon lapsen vahtina ystävien luona. Ens viikolla mulla piti olla yks kuorolaulu kurssi, mut oon niin kiitollinen et kukaa ei oo ilmoittautunut, niin mennään kolmeks päiväks mun miehen vanhempien mökille vietää yhdessä aikaa koirien kanssa.
Toi laulukurssi juttukin. Oon luvannu sen hätäpäissään pitää, ja sit kalenteri oli niin täys et lupasin sen mun lomapäiville, kun muualle se ei ois mahtunut. Ja sit olin jo ennen kesää tosi ahdistunut siitä, et se sitoo mut kotiin ja siin olis ollu tilaisuus lomailla mun miehen kanssa. Mut onneks tää järjesty näin.
Ärsyttävintä ehkä tällä hetkellä mun olemisessa on se, et lupaan asioita, mistä jo sillä hetkellä tiedän, et en haluis tehdä niitä, mut en osaa sanoo ei, sit en osaa asennoituu siihen, et tää homma nyt hoidetaan, vaan siihen asti et se homma on ohi, mun päässä kummittelee koko ajan se huonnommuuden tunne siitä, et oon taas luvannu yli aikataulujen, oman jaksamisen ja ees mielenkiinnon.
Täällä Helsingissä ollessa lapsen vahtina oon kattellu ihmisten hyvin hoidettuja pihoja ja kun oon hoitanut tota ystävien lasta, niin se rutiinin ihanuus, aamulla herätään, sit syödään tiettyihin kellon aikoihin ja päivä kuluu jotenki ihanasti eteenpäin. Tätä mä kaipaan. Ja ehkä se on nyt mun seuraava juttu. Koitan saada kotona tulevan viikon vapaapäivillä taas kerran karsittua tavaraa, (jo kolmas kerta kevään aikana) ja järjesteltyä paikkoja, niin, että kotona olis hyvä olla. Siellä on edelleen liikaa tavaraa ja huonoja ratkaisuja, kun tavarat ei mahdu omille paikoilleen ja siellä sun täällä on tavara röykkiöitä. (joka on ihan hassua, kun meillä on 120 neliön omakotitalo!!! ) mut ei, mulle ei sovi tavaran paljous. Tarviin minimalistista elämää, että se pysyy hallinnassa.
Ja nyt tosissaan yritän saada elämään rutiineja jo aamuheräämisestä lähtien. Mua on oikeesti tää vaivannu koko elämän, ja taas kerran tein jo kolme viikkoa sitten mun siskon kanssa mulle kotityö listaa, et mitä kotitöitä tekisin minäki päivänä, et kotona pysyis järjestys. Haavekuvana tällä hetkellä rutiinin omaiseen päivään on: Aamulla herätys, koirien kanssa lenkille, eläinten ruokinta, aamupala, vähän kotitöiden tekoa, sit mitä siin päiväs onkaan, töitä, tai vapaa aikaa, illalla vois kattoo et tavarat on paikoillaa ja sit AJOISSA nukkumaan… Niin ja isoin päätös. Mun täytyy laittaa jotkut salasana jutut koneelle, etten pääsis kattoo sarjoja ja elokuvia. Sit kun mulla olis aikaa tehdä juttuja, usein on nyt tapahtunut niin, että vaivun jo epätoivoon, että tekemistä on liian paljon, niin en tee sit ollenkaan mitään ja koko loppu päivän pitkään yöhön katon sarjoja. Ja seuraavana aamuna on syyllinen olo siitä, että en oo saanut aikaiseks mitään.
No tää on nyt tän hetken ajatus. Toivottavasti ens kerralla kirjoittaessani olisin onnistunut jos jollain tavoin elämän hallinnan saamisessa.