Mulla on viime tekstistä kulunut jo jonkin aikaa. Melkein kuukaus. Kolmesti aloitin kirjoittaa jo ajatuksen tasolla, mut en kyennyt tekemään siitä konkretiaa.
Täytyy sanoa, että onpas ollut kuukausi.
Ihan ensiksi. Meillä on hajonnut kuukauden sisällä neljä autoa!!! :O Luit oikein. Neljä autoa…
Ensin hajos yks. Päätettiin et ei korjata sitä, koska ollaan ajettu sillä niin paljon ja katsastus tulossa kesällä ja se ei oo enää sen arvoinen, et sitä kannattaa rempata. Päätettiin ostaa uus. Ja mennä siihen asti yhdellä autolla.
Viikon päästä olin laulutunnilla Lahdessa ja siitä toisesta autosta kuului outoa ääntä ja päätettiin viedä se heti korjaamolle tarkistukseen. Sieltä tuli tuomio. Moottori rikki. Ei kannata korjaa. No mähän sain ihan kauheet raivarit. Ihan vaan koska mun päivän suunnitelmat meni ihan mönkään, mulla oli tulossa seuraavalle päivälle kaverin polttarit mitä pitäis päästä järkkäilee, nuohooja tulossa, kaupassa piti vielä käydä….
No jotenki siitä sit selviydyin ja sain hoidettuu Lahdesta käsin kaupassa käynnit ja äiti tuli päivystää nuohoojaa varten, kaveri haki mut Lahdesta ja elämä jatkui.
Olin edellisellä terapia kerralla käynyt läpi jo mun pelkoa noista polttareista. Mitä jos mä räjähdän? Mitä jos aikataulut tai joku muu ei mee niin ku mä oon ajatellut? Mä oon niin kova aikataulu friikki. Yleensä ite aina myöhässä, mut jos mun suunnitelmat menee pieleen jonkun takia, eikä sitä pystytä kuroo kii, meen yleensä aina ihan sekaisin ja jo 15 min voi olla mailman loppu ja aiheuttaa ison riidan, (Tätä työstän kyllä…. ehkä joskus se ei enää olis niin….) koska mä rupeen sit stressaa aikataulua ja tiuskimaan jnejnejne…
No mä olin saanu ohjeeks harjoitella ”avoimet kädet”-tyyliä. Jos joku asia menee pielee, avaan kämmenet ja hymyilen vähän ja ajattelen pään sisällä, et kaikki on ihan hyvin ja vaikka ei ois, niin mulle tärkeempää on et mun kaveri saa hyvät polttarit.
Polttarit alkoi puol tuntia myöhässä ja lopulta oltiin 4 h myöhässä. Olin aivan kuitti illalla. Päivän aikana koin niin suuria pettymyksen ja vihantunteita. Olin aiemmin sanottanut eräälle ihmiselle et aikataulut tuo mulle turvaa ja et jos me ei pysytä niissä, niin mä saatan kyl sit räjähtää, koska jos mulla on lapulla suunnitelma ja sitä ei noudateta joudun niin suuren umpikujan päähän ja se on vaan musta ja ahdistava, enkä pysty liikkuu mihinkään päin ja sit saatan suuttua tai jollain muulla tavoin purkaa sen olon…. Mä onneks en sanonut mitään pahasti ku vasta viimisillä hetkillä. Se tilanne oli tälläin: oltiin jo tosi pahasti myöhässä alkuperäisestä suunnitelmasta. Yhdet tyypit lähti meille lämmittää saunaa ja meil oli viel jälkkäri kakku syömättä. Sanoin: syödään vartissa se kakku ja lähdetään. No siinä sit ruvettiin kakusta räpsii ja röpsii kaiken näköisiä kuvia jne ja se kakku ei lähtenyt liikkeelle, ei yhtään. Sit sanoin tosi painokkaasti et ”nyt se kakku sielt jakoon” ja menin sanoo polttari sankarille ”syö enemmän, puhu vähemmän, niin ollaan joskus täältä nukkumassa”…. Tyhmä minä.. Onneks mun kaveri tuntee mut, eikä siitä pahastunut millään ;D Tietty ite tajusin mokanneeni ja purskahdinkin sitten itkuun siinä kaikkin nähden ja onneks sain seliteltyy et ei oo mitään hätää ja autot harmittaa…
No polttareista selvittiin.
Polttareita varten oltiin viety meidän koirat hoitoon, koska meille tyli yks koira-allerkiggo vieras. No ne koirat on hoidossa edelleen. Autojen takia, meillä menee niin pitkät päivät, ettei ehdittäis niitä hoitaa ja onneks ne on siellä ollutkin, koska nyt en olis kyllä niitä jaksanut edes hoitaa. Ollaan samalla mietitty niistä kokonaan luopumista ;( Toisaalta on ollut kova ikävä ja tyhjyys, mutta toisaalta on huomannut sen vapauden kun ei ole mitään mikä sitoo kotiin…
Tässä välissä meillä on myös mennyt 700€ toisen koiran lääkäri reissuihin. Ensin viikko ennen tätä ensimmäisen auton rikkoutumista meidän koiraa purtiin. Joku villieläin metikössä. Siitä antibiotti kuuri ja lääkäri käynti. Nyt siel hoitopaikas se oli alkanut oksentelee ja epäilivät rotanmyrkkyä. Myrkytyskeskukseen ja testeihin. Lasku 560€!!! :O Onneks ei ollut mitään.
No mut polttareiden jälkeen, meni viel viikko ennenku löydettiin auto. Oltiin saatu laina auto mun miehen vanhemmilta. Yhdellä autolla kahden ihmisen menot aivan eri suuntiin keskeltä korpea on TODELLA haastavaa… Näiden viikkojen aikana kotona ollessa oon ollut tosi lamaantunut. En oo oikein saanu tehtyä mitään muuta ku pakolliset työt. Elämä on tuntunut tosi tarpeettomalta. Oon ollut tosi väsynyt, tosi pettynyt, suuttunut, ärtynyt, toivoton… Ja yhden auton takia. mut mulle se tuntu maailman lopulta. Löydettiin sit viikko sit tiistaina auto. IHAN TÄYDELLINEN! siin oli ifin kuntoturva, se oli just laitettu, olihan se aika kallis meidän budjettiin, mut päätettiin se ostaa. Ajoin sillä kolme päivää. KOLME. ja se hajos yöllä Orivedelle. Olin ajamassa sieltä kotiin etelä-suomeen yhden kuoron harjoituksista. ja sinne se jäi. Hinautettiin lähimmälle korjaamolle. Voitte uskoo, et mä en osannu nauraa, enkä itkee. MITEN TÄÄ ON MAHDOLLISTA?
No siinä vaiheessa olin jo niin uupunut tähän meininkiin, niin en jaksanut välittää. Viikko on kuljettu taas yhdellä autolla. Oon herännyt aikaisin viemään miestä 9km päähän lähimmälle bussille ja hän on odottanut töiden jälkeen, että pääsen hakemaan tai tullut bussilla johonkin ja oon hakenut sieltä. Meillä on ollut tosi paljon riitaa, kun oon niin turhautunut. Voisko ihminen tuntea vähän vähemmän tunteita?
No nyt perjantaina, tää laina-autokin hajos. se odottaa vuoroaan korjaamolle, ja tällä hetkellä en tiedä millä autolla mä esim pääsen huomenna töihin?? :/ äiti onneks vei mut tänään. Onni on äiti joka asuu naapurissa.
Äiti on myös kaiken tän keskellä käynyt tekee meillä kotitöitä, koska en oo ite jaksanut. Arvasin, että alku innostus kun multa lähtee, on koti taas yks kaaos. Kyl mä melkein viikon pidin sitä siistinä. Tekemistä olis vaan niin paljon ja niin usein. Ehkä mä viel josksu saan jonkun järkevän kotityö rytmin….
Kaiken tän keskellä oon onneks rakentanut itelleni sellaisen rauhoittumis huoneen. Käyn siellä lukee Raamattua ja rukoilemassa. Jos tää sama tilanne olis tullut mun vastaan vuos sitten, mä olisin varmaan niin lopen uupunut, että olisin jäänyt töistä sairaslomalle. Nyt mä onneks oon pystynyt käymään töissä, vaikka koko ajan tuntuu, et elämä kaatuu päälle. Aikaisemmin mä en ois jaksanut kannatella sitä kaatunutta elämää, vaan olisin rämähtänyt sen alle. ja luovuttanut. jäänyt sinne. Nyt tuntuu et mä vielä pystyn kannatella sitä lastia.
Ja oon myös oppinut ettimään näissä hirveissä tilanteissa aina niitä hyviä asioita, sitä kaikkea mitä mulla on tulevaisuudessa odottamassa. Nytkin ihan hirveen ihania keikkoja tulossa ja projekteja!!! Odotan niitä innolla. Ja että autoihin menee vaan rahaa. Ja että onneks mun äiti käy meillä siivoomassa ja pesemässä pyykkejä, että on puhdasta päälle laitettavaa kun aamulla herään.
Isoin muutos on ehkä se, että oon osannut pyytää apua ja ottaa sitä vastaan.
Iso kiitoksen aihe on ollut myös se, että ollaan molemmat mun miehen kanssa töissä ja vaikka laskuja on tullut ihan hirveesti, ollaan selvitty niistä. Kyllähän se ottaa päähän, että joudutaan peruu kesän suunniteltu matka, koska kaikki rahat meni tähän auto episodiin, mutta se on vaan rahaa ja sitä tulee varmasti lisää vielä vuosien varrella, niin että päästään yhteiselle ulkomaan lomalle.. 🙂 Nyt me päätettiin loma käyttää suomessa hieman halvemmin. 🙂