Jo keväällä (reilu puoli vuotta sitten [ensin olin kirjoittanut että melkein vuosi sitten ja sitten rupesin ajattelemaan, että no toukokuusta-tammikuuhun ei ole kylläkään vuotta. Liioittelu on kuulemma melko tavanomaista, ja niin minullakin tuppaa tulemaan. Onneksi näin kirjoittaessa näitä tajuaa ja ehtii korjaamaan]) olin antanut ystävälleni valmistujaislahjaksi escape-room pelin minun ja mieheni kanssa. Arvata saattaa että sitä lahjaa en ollut saanut toteutettua kuin vasta nyt. Monta kertaa suunniteltiin ja monesti kuulin myös ystäväni sanovan ”että millois mennään”, enemmän kylläkin huumorilla kuin painostaen. Monta iltaa painoi tämä mieltä, että kun en saa aikaiseksi lähteä Helsinkiin tai sovittua yhteistä vapaa päivää. Nyt vihdoin joululomalla otin asiakseni tämän järjestää.
No mentiin Helsinkiin Exit-roomiin, jossa meitä odotti ystävällinen pelinjohtaja, joka selitti meille pelin juonen. Pääsimme huoneeseen ja peli alkoi. Seuravaa tunti oli silkkaa kaaosta. Pieni huone täynnä lukkoja siellä täällä. Meitä oli pelaamassa neljä. Kaikki puhuivat ääneen, lukkojen arvoituksia ja päättely tehtäviä löytyi sieltä täältä. Aina kun joku keksi lukon koodin se sanottiin ääneen, laskutoimituksia tehtiin ääneen. Kaverini pääsi lukolta toiseen siinä ajassa kun mä viellä mietin et mikä se koodi olikaan ja jouduin koko ajan mennä tarkistamaan paperilta (meillä oli siis yksi yhteinen paperi mihin sai tehtyä muistiin panoja ja päätelmiä). Koko tunti tuntui silkalta kaaokselta. Koko ajan unohdin koodeja, en pystynyt yhtään keskittymään että mitä tehtävässä piti tehdä, kun taustalla kuului muiden ääniä, näkyi liikettä ym. Yhden kuva arvoituksenkin muistan, kun liikuin kuvalta toiselle puolelle huonetta, missä tavarat oli laitettava oikeaan järjestykseen, olin parissa askeleessa kerennyt unohtaa, missä ne tavarat nyt olikaan ja miten päin. 😀 aivan todella huvittavaa ja samalla turhauttavaa 😀
Tänään olen käynyt Kouvolan Prismalla ostoksilla sillä välin kun hoitolapset ja mieheni on Action-parkissa. Eilisen kokemuksen perusteella päätin, etten halua lähteä parkkiin juoksemaan kaiken hälinän keskelle. Kävin sitten Prisman puolella ostoksilla ja nyt tulin istumaan kahvioon Actionparkin läheisyyteen odottelemaan, että poikien parkki-aika loppuu. Olen istunut tässä vasta 20 minuuttia, ja viellä 10 jäljellä.. Hirveä meteli. Odotus tuntuu TODELLA pitkältä. Aloitin jo eilen kirjoittamaan tuota Escape-roomin tekstiä, mutta se jäi kesken. Tämän muutaman rivin kirjoitelma on tuottanut jo MONTA kirjoitusvirhettä ja ajatuskatkoa… Liike ja meteli = ei pysy ajatuskoossa.
Prismalla kävi kanssa kiva kommellus, joka on käynyt mulle useemminkin. Olin ostamassa farkkuja. Hetken päästä huomaan, että rahapussi ei ookkaan mulla enää taskussa. MIHIN MÄ SEN JÄtiN??? Lähden pyörimään pitkin Prismaa, missä se rahapussi voi olla…. Löysin sen sellaisesta kenkälaarista, missä on sellaisessa metallikehikossa kenkiä. 1. joko se on tippunut mun taskusta. 2. se on ollu mun kädessä ja oon ”hetkeksi” sen laskenut käsistä ja unohtanut sinne. Onneks oli tallessa!!! Tästä syystä mulla on aina todella suuri tarve aina kaupungilla, kaupoilla, missä liikunkin, varmistella, ”missä puhelin, missä rahapussi”, kun oon niin monesti hukannut ne 😀 Nytkin varmaan kymmenettä kertaa tarkistan, onhan mun kauppakassit ja tietokonelaukku vielä mun selän takana (istun tälläises kulmapaikas), ettei kukaa oo mun huomaamatta päässy viemään niitä ..