Nyt oon ehtinyt marraskuun jälkeen käydä monia keskusteluja eri lääkäreiden ja nyt vihdoin saman psygologin kanssa tehden noita ADHD testejä ja haastatteluja ja moni asia omassa elämässä on alkanut valkenemaan. VIHDOIN!
Nyt kerron vähän mun vauhdista, millaisessa ”kiireessä” elelen ja oon nähtävästi aina elänyt. 😀 (ja mä en oo kauheemmin kokenut sitä itse mitenkään kiireiseksi, muutaku et joka puolelt kuuluu sitä, et oon koko ajan menos, ja teen koko ajan jotain)
Oon saanut ohjeeksi järjestää elämääni mm. kalenterin siistimisellä, ihan puhtaaksi kirjoittamisen muodossa ja sitten asioiden karsimisessa. Myös muistilappujen käyttöä koti oville ”muista rahapussi, muista puhelin” ja yöpöydälle ”laita puhelin lataukseen, muista laittaa herätys”. Ihan pieni asioita, mitä unohdan, joskus päivittäin vähintään viikottain, jotka vaikeuttavat arkipäivän elämää ja paljon.
Tästä asioiden unohtamisesta ja ajatusten harhailemisesta kertoo hyvin hyvin paljon eilinen ilta:
- Olin lähdössä töihin aaulla, mielessä, et ota illan partio suunnittelua varten mukaan laukku, johon illalla olin laittanut rahapussin, kalenterin, muistiinpano kirjan jne. Lähdin muskareita pitämään ja tajusin, että se laukku jäi kotiin. Tulin töistä kodin kautta hakemaan laukkua, ja jostain syystä oon ottanut vain laukusta RAHAPUSSIN ainoastaan mukaan. Kalenteri ja muistiinpano välineet olis ollu ihan tarpeelliset, mut kyllähän sitä ilmanki pärjäs 😀
- Mulla oli illalla jano ja join yhden lasin vettä, täytin toisen lasillisen ja otin lasin mukaan, että otan sen mukaan makkariin, että voin illalla viellä hörppästä siitä uudelleen. Kahden tunnin päästä muistin, että mulla on muuten jano, ja aloin ettii yöpöydältä vesilasia. Se ei ollutkaan siinä, lähdin etsimään vesilasia, enkä sitä löytänyt, enkä muistanut, mihin ja missä vaiheessa mä oon sen laskenut, kun muistaakseni mä täytin sen lasin ja kävelin suoraan makkariin 😀 Ja tätä tavaroiden unohtelua ja hukkaamista tapahtuu päivittäin. Se on turhauttavaa, mutta myös vähän hauskaakin.
Vielä yksi hyvä esimerkki on maanantai, kun mulla olis ollu mun ihanan psygologin kanssa tapaaminen. Yleensä mun aviomies muistuttaa viel puhelimesta et se onhan se latauksessa ja onhan siinä herätys. Olin ollut keikalla edellisenä iltana ja mieheni oli käynyt nukkumaan ennen minua. No puhelin ei ollut latauksessa, eikä ollut herätystä aamulla herätessäni. Enpä mennyt psygologille…. Näitä unohduksia, nukkumisia myös tapahtuu usein.
Eilen vihdoista viimein tein tätä kalenterin siistimistä. Mun perhe ja sisarukset on ollut tosi isona tukena tässä mun prosessissa, ja yks sisko ostikin sit mulle sellaisen perhe kalenterin, johon voin merkata mun menoja, mieheni työvuorot ja menot, yhteiset menot. Mä tein sitä tammikuusta toukokuulle. Ja mulla on jokapäivälle sovittuna jotain. SIIS MITÄ!! mä pelästyin sitä itekki. Mun henk.koht kalenteri näytti täydeltä, kun olin sinne merkannut nämä ”ylimääräiset menot, vapaaehtois työt ja muut satunnaiset jutut”, mutta sit ku kalenteriin merkkasin viellä mun oikeet työajat, mun silmät avautu. Tätä ne kaikki mulle on toitottanut jo monta vuotta. Et mun elämä on tosi täys. Onhan se myös musta ollut ajoittain sekavan ja hektisen tuntuista, mutta mä en oo kaivannu lomailua, tai sitä et olisin vaan päivän kotona tekemättä mitään. Nyt mulla oli joululomalla kaks päivää vapaata, kun olin päättänyt olla vaan kotona, niin se joko menee aina siihen, että mä teen suur siivouksen tai sit mä oon koko päivän sängyllä ja katson sarjoja, teen musaa ja jumitan. Sit mä puolen päivän jälkeen oon turhautunut siihen, et mä oon kokopäivän vaan ollut ja kroppa tuntuu tosi nuutuneelta ja lähden sit lenkille ja rupeen touhuamaan ja illalla huomaan, etten mä sit levännykkään. Kerran muistan olleeni koko päivän sängyssä kun yritin ”pakottaa” itseni lepoon ja illalla olo ei tuntunut yhtään rentoutuneelta.
Sarjojahan mä katson usein hypellen, kelaan ”tylsiä kohtia” tai katson sarjan alun ja lopun, niin pysyn kuitenkin mukana. En muista, et olisin koskaan katsonut kokonaista tuotanto kautta mistään, että mä olisin oikeesti katsonut sen. Usein teen samalla töitä, jossain vaihees huomaan olevani koneella lukemassa uutisia, fb:tä, pelaamassa tai sit usein siivoon ja katon jotain sarjaa samalla. Joskus parhaimmillaan mä katon sarjaa, ja mainoskatkoilla katon toista sarjaa ja alareunassa on yhtäaikaa joku peli auki. HULLUA! Mut tollasta mun elämä on. 😀
Nythän mä koen olevani aika pitkällä, kun mun ystävät ja perhe sanoo et mun elämä on ollut aina tollasta. Mä tajusin ja aloin myöntämään sitä viime syksynä, (ja en tarkoita, et mä olisin jotenki väsynyt, uupunut, sängynpohjalla, toivoton tai muutakaan, mä oon ihan tyytyväinen mun elämään, siihen et on paljon tekemistä, monipuolisesti!!) mut syksyl aloin tajuumaan, et okei, mul ei oo oikee vapaata tai semmoisii ”rentoi päivii”. ja nyt oon ruvennut sisäistämään, että mun elämä ei voi jatkua näin, koska mulla on koti, aviomies, eläimiä ja muutakin mille pitäis olla aikaa, tai mä menetän ne. Eli toisaalta ollaan jo melkein pitkällä, jospa mä syksyllä sit olisin oikeesti karsinu mun elämään vähän hengähdys taukoja. Nyt kun katsoin mun kalentereja vuosien varrelta, mun elämä on ollut… Aika menevää 😀 samoin oon tajunnut aina sanovani ”kyl mä sit tän jälkeen vähennän”.
Ensimmäinen lääkäri (yksityisellä) sanoi mulle, että ”eihän sulla voi olla ADHD, ku oot noin paljon ehtinyt tekee ja opiskelee, ja oot menestynyt”. Kyllä se tajus, et mun tila ei oo mitenkään normaali, kun antoi unilääkkeitä ja 2vk sairaslomaa, jolla kummallakaan en tehnyt mitään. (farmaseutti kehoitti kokeilemaan mielummin melatonia, kun kuuli mun ongelmasta), jota muuten aloin käyttämään, joka on auttanut. uniongelmista voin kirjoittaa joskus myöhemmin. Sairaslomaa en myöskään käyttänyt, kun en ehtinyt. Olihan mulla työt, koulu, koti ym, mitä piti tehdä. (usein mun kaverit sanoo, et mä oon suorittaja, ja niin mä kyl oonki. Työstän sitä myös.) Ja mä en menny lääkäriin hakee sairaslomaa, vaan apua mun asioihin, jotta mä vuosien saatossa EN ROMAHTAIS tän pahemmin. Ja että mä PYSYISIN työkykyisenä.
Melkein luovuin toivosta, mutta mä sit menin viel kunnallisen kautta uudelleen hakee apua. Tää lääkäri sit sano, kun olin kerännyt kaiken maailman oirelistat, tehnyt netissä ADHD testin ja vein tulokset, vein mun nuotteja ja kalentereja näytille ja koitin oikee todistaa et ”mä en koe olevani normaali!!!, auttakaa mua”. niin tää kunnallisen lääkäri laitto mut heti eteenpäin neurologille ja joihinki sydänkäyrä ja labra juttuihin, ja sielt sit pääsin tohon psygologille jossa nyt käyn. Ja sit ku mä vaan jatkoin selittämistä, kun mä en tajunnu, et se pisti mut jo eteenpäin, niin tää sano sit et ”no ei toi sun elämä, mitenkään ihan helpota tai menestyksekkäältä kuullosta ja kyllä, sä tarvitset apua”.
Vitsi se oli huojentavaa kuulla! 🙂